Uudenlaisia palveluita työhyvinvointiin

Uudenlaisia palveluita työhyvinvointiin

Työelämän muutos, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä työperäinen stressi ja burnout ovat kysymyksiä, joihin jokaisen työnantajan on hyvä kiinnittää huomiota viimeistään nyt. Menestyvä työyhteisö panostaa työntekijöidensä työhyvinvointiin. Pitkittynyt työperäinen stressi tekee pahaa jälkeä aivoissa ja loppuunpalaminen vaatii usein pitkän kuntoutuksen, jotta ihminen palautuu takaisin työkykyiseksi. Esihenkilön tärkeänä tehtävänä onkin omalta osaltaan varmistaa, että työntekijöiden hyvinvointi on riittävällä tasolla.

Työelämä monimuotoistuu ja muuttuu vauhdilla. Muutos tapahtuu nopeasti, mikä edellyttää myös työyhteisöjen kehittämistä ja toimintatapojen uudistamista. Parhaiten menestyvät työpaikat, joissa ihmisillä on mahdollisuus hyödyntää osaamistaan ja he voivat kokea psykologista turvallisuutta. Inhimillinen pääoma on olennainen osa yrityksen menestymistä. Osaavan työvoiman saatavuuteen ja toimintakyvyn varmistamiseen liittyvät haasteet ovat yhteisiä julkisella ja yksityisellä työnantajalla.

Jos haluat työnantajana olla jo askeleen edellä ja kokeilemassa uudenlaisia palveluja työhyvinvoinnin tueksi, olet juuri oikeassa paikassa. Tarjoamme työyhteisöille ja sen jäsenille apua ja tukea paremman työhyvinvoinnin saavuttamiseksi. Voimme työskennellä yksilötasolla, ryhmien kanssa tai koko työyhteisön tasolla.

Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä, mitä juuri sinun työyhteisösi tarvitsisi voidakseen paremmin.